Julkaistu Jätä kommentti

ReissuRaportti vol. 3: Nurmeksen Lomarompe 2021

Autorivistö Pielisen rannalla Nurmeksessa
Harrasteajoneuvoparkissa riitti menopelejä. Taustalla Pielinen.

Nurmeksen Lomarompe tarjosi aurinkoa, vettä, iloista mieltä ja kaupankäyntiä. 23.-25.7.2021 pidetty tapahtuma järjestettiin Hyvärilän leirikeskuksen alueella. Järjestäjänä toimi Nurmeksen Mobilistit ry.

VintageVaraston karavaani saapui kesäkiertueen kolmannelle pysähdyspaikalle torstai-iltana. Saimme hyvän myyntipaikan keskeltä aluetta ja samalla mukavat naapurit myyntikojullemme. Kuurottainen sade haittasi myyntiteltan ja -pöytien pystytystä hiukan, mutta valmista tuli!

Perjantai alkoi mukavissa merkeissä ja ihmisiä alkoi saapua Hyvärilän alueelle. Puoleenpäivään mennessä Suomen oikukas kesäsää näytti kuitenkin todelliset kasvonsa. Eilisillalta tuttu kuurosade jatkui ja perjantai meni pääosin myyntitavaroita suojatessa ja suojapressujen edestakaisessa siirtelyssä.

Perjantaistakin muodostui kuitenkin mukava myyntipäivä. Sade kuitenkin karkoitti kävijöitä, joten iltapäivällä alkoi Hyvärilässä olla jo varsin hiljaista. Oli siis aika suojata myyntiteltta yöksi ja siirtyä kalavesille!

VintageVaraston myyntipiste Nurmeksessa
VintageVaraston tarjontaa Nurmeksen Lomaromppeilla

Lauantai alkoi aurinkoisemmissa merkeissä ja aurinkokin lämmitti aika ajoin Lomaromppeen myyntialuetta. Kävijöitä oli huomattavasti enemmän kuin perjantaina ja se näkyi myös myynnissä. Rompetorin yhteydessä ollut harrasteajoneuvoparkki täyttyi myös mukavasti ja paikalla oli kaikenlaisia kulkupelejä.

Oranssi Deutz D15 -traktori ja sen keula
Deutz D15 erottui oranssin värityksensä ansiosta

Vaikka rompetorilla käydään yleensä kauppaa myyjien ja kävijöiden välillä, tapahtuu kaupantekoa myös myyjien kesken. Parhaat kaupat tehdään yleensä jo ennen varsinaista avausta tai aivan tapahtuman loppuhetkillä. Sanonta ”Toisen romu on toisen aarre” pitää paikkaansa myös myyjien keskuudessa. Kukin myyjä on kuitenkin jollain tavalla erikoistunut tiettyyn tuotteeseen, kuten vaikkapa peltipurkkeihin tai kelloihin. Silloin hieman tuntemattomampi myyntiartikkeli myydään mieluusti toiselle kauppamiehelle tai -naiselle.

Minä ja naapuritontilla majaillut kauppias kävimme kauppaa keskenämme päivittäin. Perjantaina ostin häneltä pari öljylamppua ja aikamme jutusteltua hän muisti niitä olevan kotona lisää. Lauantaina hänen pöytäänsä oli ilmestynyt jälleen kaksi uutta lamppua ja lopulta vielä sunnuntaillekin löytyi pari lampun raatoa. Minä puolestaan kauppasin hänelle muun muassa virvelin. Lähipiirissäni on eräs öljylamppujen intohimoinen keräilijä, joten kaikki lamput löysivät samantien uuden kodin.

Vanha oranssi ja sininen moottorisaha Nurmeksessa
Ennen myös käyttöesineet olivat kauniita. Nämä sahat sopisivat muotonsa puolesta sisustusesineiksi.

Sunnuntai oli sään puolesta Lomaromppeen paras päivä. Harmittavasti yleisöä oli viimeisenä päivänä varsin vähän. Päivä sujui kuitenkin rattoisasti asiakkaiden ja muiden myyjien kanssa jutustellessa. Vaikka olin sunnuntaina yksin myyntipöytämme takana, oli päivä sen verran rauhallinen, että ehdin kiertää katselemassa muidenkin myyjien kojuja. Joitain aarteita tarttui mukaani ja nekin esineet ovat ehtineet löytää uuden kodin VintageVaraston kautta.

– Juha

Pielisen rantaa Nurmeksen Hyvärilässä
Nurmeksen Lomarompe pidettiin Hyvärilän leirikeskuksen kauniissa pihapiirissä ja Pielisen maisemissa.

Julkaistu Jätä kommentti

ReissuRaportti vol. 2: Kuhmon Mobilistien rompetori 2021

Kuhmon Mobilistien rompetori pidettiin tänä vuonna 16.-18.7. ja paikkana oli Kuhmon urheilukeskus. VintageVarasto saapui aurinkoiseen Kuhmoon perjantaina.Tapahtuma alkoi vasta kello 12, joten myyntikoju ehdittiin pystyttämään aamulla ennen tapahtumavieraiden saapumista.

Kuhmon urheilukeskus tarjosi tapahtumalle oivat puitteet ja sääkin tuntui suosivan. Viikonlopulle ennustettu lähes 30 asteen helle oli vaihtunut hiukan viileämpään säähän ja leuto tuulenvire vilvoitti tapahtuma-aluetta. Eli ei muuta kuin portit auki ja tapahtuma käyntiin!

Rompetorimyyjiä oli saapunut paikalle runsaasti jo perjantaina, joten kävijöillä riitti ostettavaa. Myös auto- ja traktorikenttä oli saanut mukavasti täytettä, joten erilaisia menopelejä riitti. Alla olevassa kuvassa näyttäytyy varsin osuva läpileikkaus tapahtuman autotarjonnasta.

Paikalle oli saapunut kattavasti autoja eri vuosikymmeniltä!

Asiakkaita liikkui jo perjantain aikana mukavasti, mutta kaikesta näki, että suurin kävijäryntäys tulisi vasta seuraavana päivänä. Kauppa kävi kuitenkin mukavasti ja monet vanhat esineet löysivät uuden kodin. Myyntikojun edustalla seissyt tandem-pyörä sai jälleen ihailua osakseen, mutta kukaan ei vielä rakastunut siihen ”tositarkoituksella”.

Tältä näytti VintageVaraston myyntikoju Kuhmossa!

Rompetorilla oli esillä kaikenlaista tavaraa. Autovaraosista armeijakamppeiden kautta Arabian astioihin. Myös meidän varastoomme löytyi uutta tavaraa, mutta lähinnä varaosakäyttöön. Esimerkiksi jos tulevaisuudessa ostat rannekellon VintageVarastosta, saattaa kyseisen kellon ranneke olla peräisin Kuhmon rompetorilta!

Lauantai-päivä sujui varsin rattoisasti ja väkeä riitti! Säässä näkyi kuitenkin jo häivähdys tulevasta, sillä puuskittainen tuuli pöllyytti hiekkaa pitkin tapahtuma-aluetta. Onneksi kojumme oli varsin suojaisalla paikalla, eikä tuulen kanssa ollut suurempia ongelmia. Uusi myyntiteltta tuli samalla testattua hieman haastavammassakin olosuhteessa.

Huikean hieno omatekoinen mopedi. Uskaltaisitko tarakalle?

Päätimme lauantain päätteeksi pistää kimpsut ja kampsut kasaan, sillä sääennuste näytti sunnuntaille ukkosta ja kovaa tuulta. Saman päätöksen tuntui tekevän myös moni muu rompemyyjä. Mikäli teltta ja myyntiartikkelit pääsisivät kastumaan, olisi edessä ollut suuri kuivatteluoperaatio ja sen halusimme luonnollisesti välttää. Päätös myyntikojun purkamisesta oli oikea, sillä sunnuntaina ukkosti ja tuuli kuten oli luvattu.

Rompetorilla oli saatavilla myös varaosia menopeleihin

Yhteenvetona Kuhmon rompetori ja autonäyttely oli mitä mainioin tapahtuma. Paikkakunnalla oli paljon väkeä, sillä samaan aikaan järjestettiin myös Kuhmon Kamarimusiikkifestivaalit. Tämä toisaalta vaikeutti yöpaikan löytämistä, sillä suurin osa Kuhmon majoituskapasiteetista oli varattu jo aikaa sitten. Meillä ei onneksi tätä ongelmaa ollut, sillä ajelimme tapahtumaan päivittäin omalta mökiltä.

Mikäli kaikki asettuu kohdalleen, meidät nähdään Kuhmossa varmasti myös ensi kesänä!

-Juha

Julkaistu Jätä kommentti

ReissuRaportti vol. 1: Waltakunnalliset Weteraanikonepäiwät 2021

VintageVarasto oli mukana Oulaisissa 28. kertaa järjestetyillä Waltakunnallisilla Weteraanikonepäiwillä 9.7.-11.7.2021. Väkeä riitti ja säätki pääosin suosivat, kuten Konepäiwien aikaan yleensäkkin. Tässä hiukan tunnelmapaloja kaikille niille, jotka eivät päässeet paikalle!

Varaston Kesäkiertue21 starttasi Oulaisista ja rikkoi samalla kuparisen, sillä VintageVaraston saattoi tavata ensimmäisen kerran rompetorilla! Minulla ja Miinalla oli toki rompetorikokemusta jo aiemmilta vuosilta. Tiskin takanakin olemme olleet pariin otteeseen. Niinpä sävelet olivat varsin selvät, kun auton nokka kääntyi kohti Oulaista.

Aloitin myyntikojun rakentamisen jo torstai-iltana ja myyntiteltta nousikin varsin rivakasti. Pöytätilaa oli kuitenkin liian vähän, joten uuden taittopöydän hankkiminen tuli ajankohtaiseksi vielä illan aikana. Lopulta kaikki oli kuitenkin valmista ja väsynyt yrittäjä saattoi uinahtaa telttaansa.

Perjantai tuntui koittavan liian aikaisin, sillä yrittäjä oli edelleen väsynyt. Tästä huolimatta suuntasin iloisin mielin ja aamukahvin voimin kohti Törmäperää ja myyntikojua.

Perjantai lähti käyntiin oikein mainiossa säässä ja tämän olivat huomanneet myös kävijät, sillä heitähän riitti! Kävijämäärältään perjantai oli yksi Konepäiwien parhaista perjantaista ja se näkyi myös kojulla. Iloisia ihmisiä ja asiakkaita riitti ja myyntiäkin tuli. Mitä parhain startti VintageVaraston rompetoriuralle!

Konepäiwien yksi kohokohdista koettiin perjantaina, sillä Oulaisissa sytytettiin ensimmäinen tervahauta sitten 1960-luvun! Tervanpoltto keräsikin paljon huomiota ja myöhemmin Wanha Woima myi haudasta valutettua tervaa.

Tervahauta syttyy!

Lauantai on perinteisesti ollut tapahtuman vilkkain päivä. Sitä se oli myös tällä kertaa. Aivan huippuvuosien lukemiin ei päästy, mikä johtui pitkälti koronasta ja lauantaille luvatusta paahtavasta helteestä. Onneksemme päivä oli ennustettua viileämpi ohuen pilviverhon vuoksi. Toki hellettä piisasi siitä huolimatta ja myyntikojulla oli varsin lämmin tunnelma.

Varsinaisena vetonaulana toimi tandem-pyörä, jolla yrittäjä liikkui myyntikojun ja majoituksen välillä. Useat sitä pysähtyivät ihastelemaan ja paljon siitä saatiin juttua. Ostajaa pyörälle ei vielä kuitenkaan löytynyt, joten jos tandem-kuume iskee, meiltä löytyy siihen parannus!

Sunnuntai alkoi varsin uhkaavissa merkeissä, sillä iltapäivälle oli luvattu sadetta ja ukkosta. Koju avattiin kuitenkin reippain mielin ja asiakkaita riitti vielä Konepäiwien viimeisenä päivänä. Myyntipöytä oli tyhjentynyt kahtena ensimmäisenä päivänä sitä vauhtia, että sunnuntaille täytyi tilata Oulusta hiukan täydennystä tuttavien mukana. Se kannatti, sillä esimerkiksi täydennyksenä tullut Revontuli-malja löysi uuden kodin sunnuntaina.

Päivä jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tuuli alkoi yltyä kello 14 korvilla. Myyntitelttamme osoittautui varsin tuuliherkäksi, joten päätimme alkaa pakkaamaan jo tuolloin. Päätös oli oikea, sillä iltapäivällä jyrähti ja ukkosmyräkkä pyyhkäisi Törmäperän yli. Komeat Konepäiwät saivat kuitenkin arvoisensa päätöksen, sillä porttien sulkeutuessa paistoi jälleen aurinko.

VintageVarasto kiittää Wanhaa Woimaa ja kaikkia vierailijoita hienosta tapahtumasta. Näemme jälleen ensi vuonna!

-Juha