
Miksi ostaa käytettyä, kun uusi vastaava tuote on saatavilla? Monesti käytetty tuote on ekologisempi ja eettisempi valinta. Sen lisäksi, että VintageVarasto pyrkii tarjoamaan kattavasti näitä valintoja, pyrimme tuomaan ekologisuuden ja eettisyyden esiin myös päivittäisessä toiminnassamme.
Kulutamme luonnonvaroja vuosittain lähes kaksinkertaisen määrän maapallon kantokykyyn nähden. Laskennallisesti tälle vuodelle varatut luonnonvarat käytettiin loppuun heinäkuussa. Meidän suomalaisten kulutustahti on kuitenkin kiivaampi, sillä me vietimme ylikulutuspäiväämme jo maaliskuussa! (Yle, 28.7.2022) On siis sanomattakin selvää, että meidän tulee hidastaa kulutustahtiamme, jotta tästä planeetasta jää jotain jäljelle myös tuleville sukupolville. Eli kun seuraavan kerran etsit tarvitsemaasi vaatetta, huonekalua tai käyttöesinettä, kannattaa katseet suunnata kohti käytettyjä kamppeita.

Ekologisuus
Ekologisuus leimaa toimintaamme kautta linjan, sillä suuri osa lähetyksissä käyttämistämme pakkausmateriaaleista on kierrätysmateriaalia. Pakkaamme tilaukset pahvilaatikoihin, joita ystävämme meille toimittavat omien nettitilaustensa jäljiltä. Pehmikkeinä pakkauksissa on yleensä vanhoja sanomalehtiä. Pakkausteipit joudumme valitettavasti ostamaan uutena, sillä kertaalleen käytetty teippi ei tartu kovin hyvin. Tuotteidemme kuljetuksesta vastaava Matkahuolto pyrkii hiilineutraaliuteen vuoteen 2030 mennessä. He muun muassa siirtyvät käyttämään biodieseliä kuljetuksissaan vuoden 2023 alusta. Lisää Matkahuollon toimenpiteistä kohti hiilineutraalia tulevaisuutta voit lukea täältä.
Meille tulee myös jonkin verran rikkinäisiä tai puutteellisia esineitä. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan korjaamaan ja täydentämään esineet siten, että ne olisivat jälleen käyttökelpoisia. Aina se ei toki ole mahdollista, mutta silloinkin esineestä pyritään käyttämään kaikki mahdollinen hyödyksi. Joko varaosina tai kierrätysmateriaalina. Pyrimme kierrättämään myös kaiken kuolinpesien ja irtaimistojen tyhjennyksistä tulevan meille kelpaamattoman esineistön. Esimerkiksi osa huonekaluista ovat sellaisia, joita meidän ei kannata myydä. Yleensä lahjoitamme sen kaltaiset esineet eteenpäin, koska tärkeintä on saada ehjästä tavarasta kaikki hyöty irti. Roskiin pyrimme laittamaan mahdollisimman vähän tavaraa, joskin hävikkiä ei pystytä kokonaan välttämään.




Eettisyys
Vanhat esineet ovat monesti myös eettisesti järkevä valinta uuden sijaan. Kansainvälinen vaatebisnes on saanut runsaasti lokaa niskaansa huonojen työolojen ja kertakäyttökulttuurin takia. Eikä suotta. Ei ole myöskään ekologista lennättää tonneittain vaatteita indokiinalaisista tehtaista, kun tarjolla on järkeviä kotimaisia vaihtoehtoja. Iso osa VintageVaraston myymistä vanhoista vaatteista on kotimaista tuotantoa. Suomessa on 1900-luvun aikana toiminut useampi sata erilaista vaatetehdasta ja ompelimoa, joten käytettyjen vaatteiden kohdalla kotimaista tarjontaa todellakin löytyy. Finn Karelia, Keskon vaatetehdas, L-Kolttu, Marimekko, Master-Coat, Misstex, Terinit. Siinäpä muutama vaatetehdas, joiden tuotteita meillä on myyty.
Lopuksi täytyy todeta, että on myös ihan ok ostaa osa asioista uutena. Alusvaatteet, patjat ja vaikkapa pyöräilykypärä ovat asioita, joita ei kannata ostaa käytettynä. Mutta jotta voimme valmistaa ja kuluttaa joitain uusia tuotteita, on syytä käyttää jo olemassa olevaa esinettä silloin, kun se on mahdollista.