Huonekaluja, vaatteita, Lp-levyjä sekä kaikenmaailman roinaa ja aarteita. Miten ajauduimme vanhojen esineiden pariin? Sitä pyrin selventämään tämän kirjoituksen avulla.
Otsikon kysymykseen löytyy useampi vastaus, sillä eihän mikään asia ole pelkästään mustavalkoinen. Ensinnäkin, valmistuin vuoden 2019 pääteeksi maisteriksi Oulun yliopistosta. Opintojen jälkeen olen tehnyt pari lyhyttä työpätkää museoiden parissa, mutta mitään pitempää työpestiä ei Oulun alueelta ollut näköpiirissä. Vaikka työttömyys antoikin paljon aikaa rakkaalle pilkkiharrastukselle, ei viikottaiset ahvensaaliit korvanneet varsinaista työntekoa ja siitä saatavaa ansiota. Siksi oli mietittävä keinoja työllistää itsensä.
Mistä löysin romujen ja aarteiden pariin?
Olin tutustunut vanhoihin esineisiin jo paljon ennen opintojani ja museossa työskentelyä. Vanhempani harrastavat aktiivisesti antiikin ja vanhojen esineiden keräilyä. Olenkin käynyt kirpputoreilla jo ennen nykyistä kirppisbuumia ja tutustunut käytettyjen tavaroiden maailmaan sitä kautta. Hauska sattumus oli, kun yritystä perustaessa paikallinen yritysneuvoja totesi, että esimerkiksi vinyylilevyt ovat tulossa uudelleen muotiin. Tuumasin hänelle, että ne ovat olleet jo aika kauan muodissa ja muistelin myöhemmin ostaneeni ensimmäisen vinyylini noin 15 vuotta sitten. Olen siis kuunnellut analogista musiikkia yli puolet elämästäni!
Olen itse kiinnostunut käytännössä kaikesta vanhasta. Aikojen saatossa on tullut perehdyttyä jos minkälaiseen vimpaimeen ja vekottimeen. Uskallankin sanoa omaavani varsin laajasti tietoa erilaisista esineistä. Jos aina ei satu muistamaan esimerkiksi jonkun tietyn lasimaljakon suunnittelijaa, pystyn kuitenkin usein esittämään valistuneita arvauksia esineen valmistusajankohdasta ja -maasta sekä käyttötarkoituksesta. Laaja harrastuneisuus olikin selkeästi yksi asia, joka johti tämän verkkokaupan perustamiseen.
Miksi joku esine on keräilyesine ja toinen ei?
Yksi syy tämän verkkokaupan perustamiseen on myös tiedon levittäminen. Vaikka internetin ihmeellisestä maailmasta löytyy nykyisin varsin helposti tietoa, ei kaikki asiat ole vieläkään listattuna verkkoon. Osa esinetietoudesta on edelleen pelkästään suullisena perimätietona, eikä sitä ole hoksattu aina kirjata ylös. Tarkoituksenani onkin kirjoittaa informatiivisia artikkeleita verkkokauppamme blogiin.
Artikkeleiden on tarkoitus valaista vanhojen esineiden maailmaa monelta eri kantilta. Miksi toinen esine omaa keräilyarvoa ja miksi toinen tavara museoarvoa? Mitä ylipäänsä ovat keräilyarvo ja museoarvo? Millainen on hyväkuntoinen vanha esine? Voiko käytetty esine edes olla hyväkuntoinen? Uusia kirjoituksia pyrin julkaisemaan parin viikon välein. Välillä artikkeleissa saatetaan käsitellä hyvinkin tarkkaa aihepiiriä ja välillä laveammin keräilyä koko laajuudessaan. Tarjoilen myös kokemuksia yrittäjyydestä ja haluan sillä tavoin kertoa rehellisesti toiminnastamme. Kaiken taustalla on kuitenkin taivoitteemme reiluun ja rentoon kaupankäyntiin.
Harrastukseen liittyy myös ekologisuus
Keräilyssä ja vanhoissa esineissä korostuu itselleni myös ekologisuus. Usein käytetty tavara voi olla yhtä hyvä kuin uusi, joskus jopa parempi! Tämä ei tietystikkään aina päde ja useat menneisyyden esineet olivat umpisurkeita omassa käyttötarkoituksessaan. Osa lukijoista saattaa esimerkiksi muistaa, miksi ostamme maitomme nykyisissä pahvipakkauksissa, emmekä muovipusseissa. Vaikka maitopussit särkyivät varsin helposti ja niistä oli vaikea kaataa maitoa, on niistäkin ollut jotain iloa. Mummolassani oli useita maitopusseista kudottuja räsymattoja, jotka olivat kestävyydessään verrattomia! Kaikkea käyttötarkoitukseensa kelpaamatonta ei siis kannata heittää pois, sillä siitä voi olla vielä johonkin toiseen tarpeeseen.
Lopuksi
Kootusti motivaationa uuden verkkokaupan perustamiseen olivat tahto työllistää itsensä, luottamus omaan ammattitaitoon ja harrastuneisuuteen sekä ekologinen kuluttaminen. Näistä lähtökohdista pyrkimyksenämme on tarjota teille mahdollisimman kattava valikoima erilaisia vanhoja esineitä ja keräilytuotteita sekä asiantuntemusta niihin liittyen.
Keräilyterveisin, Juha